Dojo-etiketti


Aloitus

Harjoitussaliin (dojo) tultaessa kumarretaan ovelta keskustaa kohti. Keskusta (shomen) on paikka, missä O-sensein kuva, mietelause, kukkalaite tai muu vastaava sijaitsee. Samoin tehdään poistuttaessa dojosta. Ulkoa tultaessa lakki otetaan pois päästä. Hyvän tavan mukaista on tervehtiä opettajaa ja harjoituskumppaneita.

Matolle (tatami) mentäessä sandaalit jätetään siististi lattialle maton reunalle siten, että kantapäät osoittavat maton reunaa kohti. Matolle ei ole kuitenkaan suotavaa mennä "perä edellä" eli takapuoli kohden shomenia. Maton reunalla asetutaan istuvaan asentoon (seiza) ja kumarretaan (zarei) dojon keskustaa kohti. Sama kumarrus tehdään poistuttaessa matolta.

Harjoitus aloitetaan alkukumarruksilla. Opettaja istuu edessä ja oppilaat rivissä maton reunalla. Opettajan johdolla kumarretaan dojon keskustaa kohti, jonka jälkeen opettaja ja oppilaat kumartavat yhtäaikaa toisilleen sanoen "onegai shimasu" [onegai shimas] (= tahdon harjoitella vilpittömästi). Alku- ja loppukumarruksilla ei ole uskonnollista merkitystä, vaan ne osoittavat kunnioitusta lajin kehittäjän muistolle. Lisäksi niiden avulla siirrytään vaihe vaiheelta kohti harjoittelumielialaa, jolloin dojon ulkopuoliset asiat poistuvat mielestä tehden tilaa keskittymiselle harjoitteluun.

Jos harjoituksista myöhästyy, jäädään maton reunalle seizaan, kumarretaan ensin keskustaan ja sitten opettajaa kohti, samalla sanoen kuuluvalla äänellä "onegai shimasu", jolloin opettaja huomaa tulokkaan.


Harjoittelu

Varsinainen tekniikkaharjoittelu tapahtuu siten, että opettaja esittää harjoiteltavan tekniikan ja selittää pääpiirteet ja huomionarvoiset seikat kyseisestä tekniikasta. Opettajan näytettyä tekniikan kumarretaan opettajalle, käännytään lähimmän harjoittelijan puoleen ja kumarretaan hänelle pyytäen häntä harjoituskumppaniksi ("onegai-shimasu").

Normaali harjoitustapa on se että toinen tekee tekniikan vuorotellen oikealle ja vasemmalle puolelle yhteensä neljä kertaa ja sitten harjoituskumppani tekee samoin. Tekniikan tekijä (puolustautuja) on 'nage' ja vastaanottaja (hyökkääjä) 'uke'.

Tekniikoiden nimet (esimerkiksi aihanmi katatedori ikkyo omote) ovat japaninkielisiä ja muodostuvat kolmesta osasta. Ensimmäinen osa (aihanmi katatedori) kertoo kuinka uke hyökkää, eli mistä hyökkäysmuodosta tekniikka alkaa. Toinen osa (ikkyo) on varsinainen tekniikan nimi. Kolmas osa (omote) määrittelee tekniikan suunnan. Viimeistä osaa ei välttämättä ole määritelty.

Kun opettaja osuu parin kohdalle korjaamaan suoritusta, pari keskeyttää harjoittelun. Opettajan neuvottua molemmat harjoittelijat kumartavat kiitokseksi opettajalle ja jatkavat harjoitteluaan.

Keskustelua harjoitusten aikana tulee välttää. Tekniikoita ja harjoittelua koskevat neuvot ja kysymykset ovat sallittuja.

Jos joutuu poistumaan kesken harjoitusten loukkaantumisen tai pahoinvoinnin vuoksi, tulee aina ilmoittaa opettajalle syy poistumiseen.

Koko harjoitusten ajan pyritään säilyttämään hyvä ryhti sekä harjoiteltaessa että istuttaessa seuraamassa opettajan esittämää tekniikkaa.

Kun opettaja taputtaa lopettamisen merkiksi, harjoituskumppanille kumarretaan ja palataan riviin nopeasti istumaan. Ensisijaisesti istutaan polviasennossa (seiza). Jos jalat väsyvät, siirrytään risti-istuntaan.


Lopetus

Harjoituksen lopussa kaikki kumartavat opettajan johdolla keskustaan ja sen jälkeen opettaja ja oppilaat kumartavat toisilleen sanoen "arigatoo gozaimasu" (= kiitos paljon). Näiden kumarrusten myötä mieli palaa takaisin arkimielentilaan ja askartelemaan dojon ulkopuolisten asioiden kanssa.