Ohjaajat

Nozomin ohjaajatiimi vastaa yhteisvastuullisesti Nozomin aikidon sisällöstä ja harjoittelusta, ja erillisestä päävetäjän roolista luovutaan. Ohjaajatiimiin kutsutaan kaikki Nozomin dan-arvoiset aktiiviset harjoittelijat ja ohjaajat, sekä johtokunnan edustaja. Tiimi kokoontuu säännöllisesti koollekutsujan johdolla.

Ari Kauttu

5. dan Aikikai

Aikidoharjoitteluni aloitin 80-luvun lopulla. Päädyin lajin pariin nähtyäni joskus nuoruudessani aikidoa esittelevän ohjelman, jossa oli jotain erityistä. Aikido on kiehtova itsepuolustus-, itsetuntemus- ja kehonhallintalaji. Mielestäni tärkeintä aikidon opettamisessa on innostus ja liekki aikidon oppimiseen.

Jyrki Karvinen

3. dan Aikikai, fukushidoin

Aloitin aikidon vuonna 2001. Valitsin juuri aikidon, koska se on sormiystävällinen budolaji ja sormet ovat työkaluni ammatissani. Aikidossa parasta on monipuolisuus ja kilpailemattomuus. Lajista löytyy loputtomasti opeteltavaa ja siinä kilpaillaan vain itsensä kanssa. Mielestäni aikidon opettamisessa tärkeintä on saada jokainen harjoittelija edistymään omalla tasollaan ja tavallaan, sekä iloisella mielellä.

Mikko Kurkela

3. dan Aikikai

Aikidossa minua kiinnostaa vuorovaikutus. Kuinka pystymme mukautumaan erilaisiin kohtaamisiin? Miltä minusta tuntuu erilaisissa tilanteissa ja mitä harjoituskaverini tuntevat? Kuinka voin luoda tilanteen, jossa pystymme viemään itseämme epämukavuusalueelle oppiaksemme, mutta silti nauttia liikkeestä? Tapa jolla liikumme vaikuttaa tunnetilaamme mutta myös tunteemme vaikuttaa liikkeeseen. Jokaisessa harjoituksessa yritän vastata kysymykseen: "Miten minun tulisi liikkua, jotta voin harjoituksen jälkeen tuntea iloa, rauhallisuutta ja ehkä myös hieman leikkisyyttä?"

Milla Mäki

2. dan Aikikai, fukushidoin

I-tason junioriohjaajatutkinto, II-tason valmentaja- ja ohjaajakoulutus (VOK II)

Aloitin aikidon tammikuussa 2005. Halusin aloittaa jonkin liikuntaharrastuksen, ja yleinen kiinnostus japanilaisesta kulttuurista ajoi minut budolajien pariin. Seinäjoen muutamasta vaihtoehdosta juuri aikidon valitsin pääasiassa siksi, että siinä ei kilpailla. Halusin lajin, jossa voi edetä omaan tahtiinsa, ilman jatkuvaa suorittamista. Yksi aikidon parhaista puolista mielestäni on, että siinä ei koskaan tule valmiiksi. Aina voi kehittyä vielä lisää ja löytää uusia tapoja harjoitella. Myös treenikaverit ovat yksi aikidon parhaista puolista: olen solminut aikidon kautta jo monta, toivottavasti elinikäistä, ystävyyssuhdetta. Aikidon opettamisessa on mielestäni tärkeintä, että kaikkien harjoitukseen tulevien on mukava treenata. Täytyy ottaa huomioon eritasoisten treenaajien tarpeet ja ohjata kutakin harjoittelijaa tasonsa mukaan.

Janne Paavola

1. kyu